|
Suomen Purjehdus ja Veneily ry auktorisoi purjehduskoulut, joissa noudatetaan vahvistetun koulutusjärjestelmän mukaista kurssiohjelmaa. Tämä takaa että koulutus on korkeatasoista ja valvottua toimintaa.
Auktroisointi määrittelee kurssien sisällöt, toteutusmuodot, tavoitteet ja minimikestot. Myös kouluttajavaatimukset on kurssitasokohtaisesti määritelty.
Vain auktorisoiduilla kouluilla on oikeus tehdä kurssimerkintöjä Veneilijän kansainväliseen suorituskirjaan.
Koulujen taustayhteisöt ovat sekä pursiseuroja että yrityksiä. Suuremmilla kouluilla on myös runsaasti muuta kurssitarjontaa Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n auktorisoimien kursien lisäksi.
Kursseja järjestetään kotivesien lisäksi myös lämpimillä vesillä, etupäässä Välimerellä.
Koulutusta on tarjolla paitsi suomeksi ainakin myös ruotsiksi ja englanniksi.
HUOM.! Koulun perustaminen kaudelle 2012 on mahdollista. Pyydä hakulomake Mika Piiroiselta. PORY:n hallitus antaa asiasta lausunnon Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n, joka käsittelee asian seuraavassa kokouksessaan.
Markkinoinnissa ei ennen koulutustoimikunnan kokouspäätöstä saa esiintyä mitään viittausta auktorisointiin.
|